tiistai 27. joulukuuta 2016

ROSE

Kulkee hiljalleen eteenpäin aika.
Päivät viimeiset kuluvan vuoden antavat tilaa uudelle alkavalle.

Vaihtuu verkkaisesti aamurusko pimeään iltaan kunnes yön kintereiltä nousee jälleen uuden päivän sarastus.

Päivien runsas kirjo piirttyy
puhtaalle paperille.
Sävyinä sanoissa näkyy
eletyn vuoden hetket.

Kenties säveliksi sanat muuttuvat. Piirtyvät nuotteina muistojen kirjaan.
Soinnuista suloisimmat kertovat tunteista sisimmän.

Nostetaan malja elämälle,
vuodelle menneelle ja uudelle tulevalle.
Antakoon se sävyistä kauneimmat lahjaksemme.

Pehmeän lempeää ja värikästä
UUTTA VUOTTA






UULA SISÄVÄRIKARTAN SÄVY ROSE

Arvokas ja perinteinen, kauniisti tummaan rosaan taipuva sävy,
jossa on aatelisuutta ja nostalgiaa. Sävy on viileän lämmin.

Romanttinen, suloinen ja vaalean ruusuisa sävymaailma syntyy
yhdistämällä sävyt Rose, Pioni, Villa ja Juutti.

Tutustu ihaniin sisäväreihimme! Yhdistele sävyjä rohkeasti.

tiistai 20. joulukuuta 2016

KANELI

Aamun hämäräryys kurkistaa vielä ikkunoista sisään. Kauniisti lepattavien kynttilöiden valossa enkelikellon varjot leikkivät tuvan seinillä. Hiljaisuudessa valmistaudutaan joulun viettoon.

Riisipuuro kiehuu hiljakseen puisen hellan hehkuvassa lämmössä. Keittiön vanha lattia narahtelee askeleiden alla. Puulattian pintaan sivelty maali kurkistelee uutena ja ujona räsymattojen lomasta.

Tuvassa leijuu kanelin tuoksu.
Piparkakut odottavat maistajaa.
Kuparinen kahvipannu höyryää lieden reunalla. Hiljainen hyräily yhtyy enkelikellon sointiin. Kuin kutsuen kilahtaa lusikka pehmeästi lautasen pintaan.

Tuvan pöytää koristaa uusi liina.
Pöytä pitkine penkkeineen on valmiina jouluvieraita varten. Ne on maalattu KANELIN sävyllä. Sävy on lempeän lämmin ja mausteinen.

Seinäkellon raksutus vaihtuu seitsemään lyöntiin. On aattoaamu.

UULA SISÄVÄRIKARTAN SÄVY KANELI

Pehmeydellään ja lämpöisyydellään valloittava ruskea sävy,
jossa on hyppysellinen punertavuutta ja  mausteisuutta.

Murrettu ja harmonisen pehmeä sävymaailma syntyy
yhdistämällä sävyt Kaneli, Kardemumma, Mandariini ja Vehnä.

Kanelintuoksuinen joulutervehdys. Oikein lämmintä ja tunnelmallista joulua!

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

SAHRAMI

L ämmin

U tuisa

M akea

O iva

A jaton

V alloittava

A istikas



S yvällinen

A rvokas

H urmaava

R auhoittava

A inutlaatuinen

M austeinen

I hastuttava


UULA SISÄVÄRIKARTAN SÄVY SAHRAMI

Kaunis ja hillitty rusehtavan punainen sävy, joka on elegantti ja arvokkaan juhlava.
Sävy on taianomaisen rauhoittava ja upea.

Näyttävä, tasapainoinen ja upean vahva sävymaailma syntyy
yhdistämällä sävyt Sahrami, Kirsikka, Kardemumma ja Dyyni.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

INKIVÄÄRI

TUMMA INKIVÄÄRIKAKKU
125g voita
1 3/4 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa

2dl tummaa siirappia
2 tl inkivääritahnaa
5 rkl maitoa
1/2 tl soodaa

Vuoraa kakkuvuoka. Anna voin pehmetä huoneenlämmössä.
Vatkaa voi ja fariinisokeri vaaleaksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon jauhot, inkivääri ja suola. Lisää siirappi ja inkivääritahna.

Sekoita maito ja sooda lasissa. Kaada joukkoon. Sekoita hämmentäen kevyesti ja kaada vuokaan. Paista uunissa 180 asteessa 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kata kahvikupit INKIVÄÄRI- sävyllä maalatulle pöydälle. Kutsu ystävät viehättävän vaalean pöydän ääreen. Nauttikaa kakkupalat kermavaahdon kera hyvän kahvin kanssa.

UULA SISÄVÄRIKARTTA SÄVY INKIVÄÄRI
Viehättävän vaaleankeltainen sävy, jossa on viileää vaniljaisuutta ja lempeää mausteisuutta.
Sävystä huokuu arvokkuus ja ajattomuus.

Pehmeän dynaaminen ja sykähdyttävä sävymaailma syntyy
yhdistämällä sävyt Inkivääri, Karambola, Taival ja Karhunvatukka.









Seuraa Uulaa ja Unelmia -blogia!