Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Maalattujen pintojen tarinaa

Meillä on tarinamme. Kertomus vuosien työstä.  Perinteistämme ja juuristamme. Tiedoista, taidoista, kokemuksista.  Yhteisestä polusta, jaetusta historiasta, m atkasta ja päämäärästä.

Pientä saunamökkiremonttia

Mitäpä olisi kesä ilman kärpäsiä ja saunamökkiremontti ilman maalaustalkoita :) Viime kesänä uuden ilmeen ja laudoituksen saaneen saunarakennuksen maalaaminen oli ehdottomasti tämän kesän ykkösprojekti. Itse asiassa koko urakka meni kuin hujauksessa ohi, kun paikalla oli muutama innokas "maalausalan ammattilainen". Aloittelijoita olimme kaikki, mutta viis siitä. Homma toimi ja hyvä tuli.  Mutta kuten aina, ennen maalaushommiin pääsemistä, täytyi hoitaa pohjatyöt kuntoon. Varsinkin näin kärsimättömälle luonteelle se oli jopa äärettömän tuskallinen kokemus :). No, maltti on valttia. Hyvin ja oikein tehdyt pohjatyöt ovat kuitenkin se juttu, joka toimii vielä vuosien jälkeenkin. Sen vuoksi mennäänpä hetkeksi takaisin viime kesään.... Koko projekti alkoi uuden laudoituksen suojaamisella, sillä päätimme maalata saunamökin vasta seuraavana kesänä. Käytimme siihen Uulan homeenestoainetta , jolla voi suojata kaikenlaisia ulkona olevia puupintoja ennen ensimmäistä maal