torstai 8. lokakuuta 2015

Väriä pigmenteillä



Pigmenttejä eli värijauheita voi käyttää mm. silloin, kun halutaan sävyttää maalia, betonia, laastia, sekä käyttää  koriste- ja taidemaalauksissa. Se muuntautuu moneen.




Tämänkertaisessa blogijutussamme pigmenttiämme on käytetty muurauslaastin sävyttämiseen.

Ulvilassa asusteleva nuoripari rakensi portin perheensä pieninpien turvallisuutta ajatellen.

Portin pylväät valmistettiin vanhoista, poltetuista tiilistä sekä muurauslaastista. Laastin läpivärjäykseen käytettiin  Uulan Rautaoksidimustaa pigmenttiä.

Pigmenttiä voi käyttää maksimissaan 10% kuiva-ainepitoisuudesta. Rautaoksidivärit värjäävät hyvin ja halutun sävyn saavuttamikseksi voi riittää vähempikin määrä pigmenttiä. Tässä haluttuun sävyyn käytettiin noin 5% Rautaoksidimustaa.
Portin sunnittelusta ja toteutuksesta vastasi perheen isä. 
Isän kädentaidoista kertoo myös itse takoen tehdyt rautaportit, kuparikoristeineen.
Portin pylväiden päällä istuvat hahmot on Antique Garden Art Oy:n valikoimasta.

Suuret kiitokset perheen isälle, Aki Korpiselle. Kiitos, että saimme olla mukana projektissasi!


Seuraa Uulaa ja Unelmia -blogia!